Kymmenen kuolemansyntiä työpaikalla – osa 2, välinpitämättömyys

Yksi vahvimmista työhön vaikuttavista tunteista on välinpitämättömyys. En oikein jaksa uskoa että kenellekään olisi mitään väliä sillä, mitä työssä tapahtuu ja millainen fiilis on työpaikalla. Käytämme siellä olemiseen kuitenkin noin puolet päivittäisestä valveillaoloajasta. Välinpitämättömyys on usein seurausta turhautumisesta. Turhautuminen on puolestaan seurausta pettymyksistä, jotka voivat kohdistua omaan tai toisten ihmisten toimintaan, työyhteisöön, työnantajayritykseen (organisaatioon) tai työn sisältöön ja sen tekemiseen. Välinpitämätön ihminen ei koe työtään (tai itseään) kovin tärkeäksi. On hyvin surullista jos näin on päässyt käymään.

Aika-ajoin varmaan jokainen on välillä työhönsä ja työpaikkaansa turhautunut. Mutta jos se on jatkuvaa, niin silloin on syytä huolestua. Työssäturhautumisen taustalla on useimmiten toisiin ihmisiin liittyvät tekijät. Turhautuneen ihmisen saavutuksia on vähätelty tai häntä on kohdeltu kaltoin. Valitettavasti tämä on itseään ruokkiva kehä, sillä esimiehet ja työkaverit eivät useinkaan suhtaudu myönteisesti työssään välinpitämättömästi toimivaan henkilöön. Turhautunutta ihmistä vältellään, koska häneen ei saada kunnollista yhteyttä. Välinpitämättömyys ei välttämättä näy ulospäin, mutta se ilmenee esim. vastuun välttämisenä ja innottomuutena. Tämä taas poikii myös paljon harmitusta ja eripuraa työyhteisöön, joka siten alkaa helposti voida huonosti.

Välinpitämättömyys saattaa olla myös sisäsyntyistä. Tällöin henkilön kokema vastuu tekemisistään itselleen, muille ja työnantajalleen on vähentynyt. Ulospäin henkilö saattaa vaikuttaa laiskalta ja hutiloivalta. Joissakin tilanteissa henkilö ei vain ole sisäistänyt tehtäväänsä, ja tilanne saattaa parantua työtehtävien tekemisen paremmalla opastamisella ja perehdyttämisellä. Ihminen yleensä haluaa kantaa vastuunsa, mutta tämä edellyttää että hän on ensin sisäistänyt ja ymmärtänyt mistä hän vastaa ja miten. Toki taustalla voi olla myös muut ongelmat esim. kotona tai terveydessä. Näissä henkilöä pitää kuitenkin myös tukea ja auttaa häntä hakemaan apua ongelmiinsa.

Esimies voi toiminnallaan vaikuttaa myös siihen, että työntekijä kokee saavutuksensa vähäisiksi tai jopa mitättömiksi. Tämä voi tapahtua tietoisesti tai vahingossa. Vaara on olemassa erityisesti silloin, kun esimiehen ja työntekijän keskinäisessä vuorovaikutuksessa on puutteita. Henkilön onnistumiset saattavat jäädä esimieheltä huomaamatta, eikä hän tule antaneeksi kannustusta tai ohjaava (lue: kriittistä) palautetta. Esimiehen pahin virhe on siinä, että hän ei reagoi ihmisten tekemiseen hyvässä eikä pahassa. Tällainen johtamistapa ruokkii välinpitämättömyyttä.

Myös organisaation johtamistapa, jossa ihmisten vaikutus tehtäviin päätöksiin on vähäinen, aiheuttaa työntekijöissä ristiriitaa oman vastuunsa kantamisessa. Jos työntekijöillä on tunne siitä, että heidän ajatuksensa, tunteensa ja työpanoksensa on organisaatiolle yhdentekeviä, ei se voi olla vaikuttamatta heidän työmotivaatioonsa. Johtamisen haaste on tällöin yhdistää aito vuoropuhelu johdon ja työntekijöiden välillä niihin käytännön tekoihin, miten organisaatiota johdetaan. Erityisesti monissa julkisen sektoreiden työpaikoissa tämä on akuutti ongelma. Hyvinvoiva (ja oikeudenmukaisesti kohdeltu) ihminen toimii työssään tuottavasti ja haluaa ponnistella työnantajansa tavoitteiden eteen.

Millään työpaikalla ei riitä se, että varsinaiset työt tulevat tehdyksi, vaan tekemisen tyyli ja ilmapiiri tulee olla työn tekemiselle myönteinen. Vastuu oman työnteon ja tunnetilojen sopivuudesta työpaikalle on ensisijaisesti jokaisella itsellään. Välinpitämättömyydestä aiheutuvia seuraamuksiakaan eivät ihmiset välttämättä niin tarkoituksellisesti ja tahallaan tee. Usein taustalla on jonkinlainen hätähuuto, että hänen paha olonsa huomattaisiin ja siihen reagoitaisiin. Tilanne on hieman samanlainen kuin kiukuttelevalla lapsella. Kannustaisikin työporukoita pohtimaan, miten työpaikan ilmapiiriin vaikuttaisi kysymys ”Miten sinä oikeasti voit?”