Kymmenen kuolemansyntiä työpaikalla, osa 8 -itsekkyys

Sanakirja määrittelee itsekkyyden olevan epämiellyttävä luonteenpiirre, joka sisältää keskittymisen omaan itseen muiden kustannuksella. Itsekäs ihminen ärsyttää, koska hän usein käyttäytyy epäoikeudenmukaisesti toisia kohtaan. Itsekäs ihminen ei ole tasapuolinen, vaan hän maksimoi aina oman hyötynsä. Tällainen ihminen aiheuttaa lähes aina lähiympäristössään ongelmia, myös työpaikallaan.

Ääritapaus itsekkyydestä on narsisti, jolta puuttuu kyky kokea tunteita, ja hän pystyy olemaan tuntematta esim. häpeää ja syyllisyyttä. Terve itsekkyys ja terve narsismi sen sijaan ovat ihmiselle tarpeellinen käyttäytymismuoto. Tällöin ihminen pystyy arvostamaan itseään ja toisia. Terveellä itsekkyydellä varustettu ihminen ei anna käyttää itseään hyväksi ja osaa pitää puolensa.

Länsimainen talousajattelumme lähtee siitä, että ihminen on taloudellisesti itsekäs ja looginen oman toimeentulonsa ja hyvinvointinsa parantamisessa. Koko taloudellinen elämämme (ja hyvinvointimme) perustuu itsekkääseen rahan ansaintaan ja taloudellisen kasvun jatkumiseen. Niin kansantalouden kuin yksilöidenkin tasolla. Yritysten (työnantajien) välinen kilpailu edellyttää itsekästä toimintaa oman työnantajan (palkanmaksajan) hyväksi. Onko eduntavoittelu siis pahasta?

Haluamme säilyttää saavuttamamme edut suhteessa toisiin, koska olemme mielestämme ansainneet ne. Edunvalvonnassa tavoitteena on jonkin ryhmän itsekkäät tavoitteet suhteessa toisiin. Itsekkyyteen liittyy paradoksi. Ajatus pitää sisällään sen, että jos joku voittaa, joku toinen häviää. Etuja tavoitellaan siis toisten kustannuksella. Taloudellisessa toiminnassa (esim. yritystoiminnassa) on koko ajan voittajia ja häviäjiä. Onko ajattelussamme liian vahvasti esillä se, että työnantajan pärjääminen on työntekijöiltä pois, ja päinvastoin?

Talouden edellyttämä itsekkyys saattaa aiheuttaa moraalisen ristiriidan. Toisiamme kohtaan meillä on moraalinen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvoisuuden vaatimus. Tästä syystä tarkkailemme toistemme itsekkäitä piirteitä. Jos toimit itsekkäästi, et ole toisia kohtaan oikeudenmukainen. Oman ryhmän sisällä pitää siis olla tasa-arvoinen, mutta suhteessa toisiin ryhmiin meidän pitää taistella ja voittaa heidät. Onko tämä johtanut siihen, että kansakuntana emme enää ole yksi ryhmä, vaan lukematon joukko toisiaan vastaan kilpailevia pienryhmiä? Valtiontalouden pienentämisessä koemme epäoikeudenmukaisena jos esillä oleva säästö koskee enemmän itseä kuin muita.

Missä menee kohtuullisen itsekkyyden raja? Pitävätkö työkaverisi sinua itsekkäänä? Jos, niin miksi?