Tervehdys! Kirjoitan sinulle ajatuksiani ja toiveitani ihan näin paperilla. Olemmehan me näistä keskustelleet, mutta kun tuntuu siltä että ne matkan varrella unohtuvat, tai käy ilmi että olemme ymmärtäneet asiat eri tavoin. En minä viimeksi sinua tarkoittanut kritisoida kun sanoin, että joskus on töissä sellainen hylätty olo.

Minä haluan onnistua töissäni. Olen itse huomannut, että silloin kun hommat sujuu, minulla on myös pienempi stressi. Oletko sinä huomannut sitä? Vaikka tiedän, että yrität huomioida työkuormitukseni määrän, välillä hommia on vaan yksinkertaisesti liikaa. Varsinkin silloin kun tulee äkillisiä ennakoimattomia hommia joilla on kiire. Voisimmeko jotenkin yhdessä suunnitella hommia paremmin niin, ettei näitä yllätyksiä tulisi. Onnistun töissäni paremmin kun olen saanut suunnitella seuraavan päivän työt sujuviksi.

Tarvitsen sinulta tiedon mitä milloinkin tehdään ja miten ne tehdään. Joskus minulle tulee muistikatkoja, ja en aina muista miten homma tehtiin aikaisemmin. Olisiko mahdollista että tehtäisiin niistä harvemmin tehtävistä työvaiheista muistilista tekemisen tueksi? Siis semmoinen työohje, jossa on tiivistettynä se mitä mikäkin homma pitää sisällään ja mitä erityisesti siinä piti muistaa. Tämäkin pienentäisi stressiäni.

Sen meidän tietojärjestelmän käytössä tarvitsisin myös hieman lisäkoulutusta, jotta homma sujuisi jouhevammin. Vieläkö niitä koulutuspaikkoja olisi mahdollista saada?

Törmättiin viime viikolla tilanteeseen, että varastossa ei ollutkaan sitä tavaraa, mikä olisi tarvittu sen yhden toimituksen tekemiseen. Sen vuoksi se asiakas soitti sinulle ja olit harmistunut. Mihinkähän se alkuperäinen tilaus oli joutunut kun tavaraa ei ollutkaan tilattu varastoomme? Vaikka minulle vähän ilkeästi sanoitkin, niin ymmärrän harmituksesi. Mutta ymmärräthän, että jos tavaraa ei ole, en pysty tekemään omia hommiani. Miten me voitaisiin varmistaa että tavaraa on?

Ai niin. Se kirjauspisteen työtuoli on muuten rikki. Se putoaa välillä alas. Siitä on nyt pari kuukautta kun sanoin siitä huoltomiehelle, mutta se on vissiin sen unohtanut. Voisiko sen korjata tai vaihtaa, kun sen temppuilut vihlaisee alaselässä.

Olisi kiva jos näistä kirjoittamistani asioista voitaisiin säännöllisesti jutellakin keskenämme. Vaikka edes kuukausittain. Ne kehityskeskustelut on kuitenkin niin harvoin. Pidetäänkös me muuten tänä vuonna niitä?

Ei mulla muuta. Sori kun häiritsin näin sunnuntaina. Mutta kun nämä jutut vaivaa vapaa-ajallakin. Ja joskus tulee näitä mietittyä öisinkin. Nähdään vissiin huomenna?